Alba
Alba on pitkä, valkoinen vaate, jota käytetään jumalanpalveluspuvun perusosana.
Alba on latinaa ja tarkoittaa valkoista. Väri kuvaa puhtautta. Kun ihminen pukeutuu albaan, on Jeesuksen työ hänen yllään puhtaan vaatteen kaltaisena. Sanotaan, että ihminen pukeutuu Kristuksen vanhurskauteen.
Kastemekko pohjautuu albaan. Konfirmoitavat pukeutuvat yleensä konfirmaatiossa albaan. Myös morsiuspuvussa ja kuolinpaidassa on vaikutteita albasta.
Stola
Messua toimittava pappi pukee alban päälle stolan, noin 2,5 metriä pitkän kapean nauhan.
Sen väri on kirkkovuoden liturgisen värin mukainen. Stola on ikään kuin ohjausnauha: se kuvaa sitä, ihminen suostuu Jeesuksen ohjattavaksi.
Myös diakonit käyttävät stolaa. Papeilla stola kulkee molempien olkapäiden yli, diakoneilla vain toisen.
Kasukka eli messukasukka
Kun on suurin juhla, on myös juhlavin vaate. Ehtoollisella, suurella juhla-aterialla messua johtava pappi käyttää kasukkaa. Se kuvaa Jumalan kaikki peittävää armoa. Kasukan väri vaihtelee liturgisen värin mukaan.
Kuorikaapu tai piispankaapu
Kuorikaapu on alas asti ulottuva kaapu, joka puetaan alban päälle. Se on edestä avoin. Kaapua käyttävät lähinnä piispat juhla-asuna. Siihen kuuluu myös seurakunnan kaitsijan tehtävää kuvaava piispansauva sekä päähineenä hiippa.
Katso myös:
Tehtäviä: